Uudessa työssä, osa 1

Kuvassa assarin tärkeimmät työkalut

Uutta duunia takana vajaa kuukausi ja ainakaan vielä ei ole tullut potkuja! Ekat kaksi viikkoa olivat vähän haahuilua, koska edeltäjäni ja perehdyttäjäni oli vielä lomalla, eikä uudella pomollani tunnu olevan kovin vahvaa hajua siitä, miten työtäni tehdään. Noh, tulipa kerrankin tihrustettua intranet oikein suurennuslasilla läpi kanttiinin ruokalistoja ja ikivanhoja blogiposteja myöten. Viime viikolla sain sitten vihdoin perehdytystä ja työnkuva selkiintyi aika lailla. Suomeksi tittelini olisi varmaankin jotakuinkin johdon assistentti ja toimistovastaava aka. konttorirottien yleisnais-jantunen ja matkalaskutirehtööri. 

Aluksi olin toimistolla jännityksestä vähän seipään niellyt, kun tajusin lähes kaikkien työkamujeni olevan kansainvälisen konsernin mittakaavassa isoja pösöjä. Sittemmin onneksi huomasin, että valtaosa vice pressoista ja directoreista ovat suhtkoht normaaleja ihmisiä. Vastaanotto on ollut erittäin ystävällinen ja avoin. Kukaan ei ole yrittänyt pompotella sillä verukkeella, että tittelini on "vain assistentti", mitä on kyllä tultu koettua suomalaisilla työpaikoilla (assistentti-sanan tilalle sopii tässä tapauksessa myös esim. "asiakaspalvelija" tai "siivooja". Nämä tittelithän tunnetusti tekevät ihmisestä yleisen sylkykupin ja nyrkkeilysäkin...). En tiedä, onko tämä tyypillistä saksalaisessa työelämässä, mutta hierarkiat tuntuvat uudella työpaikallani olevan aidosti matalat. 

Itse olen aina ollut sen ajatuksen kannalla, että töissä ihmisillä on eri rooleja, mutta niiden ei pitäisi määrittää kenenkään arvoa ihmisenä. Jollakulla nyt sattuu olemaan enemmän valtaa päättää rahatukkojen liikkeistä ja toisella taas enemmän vastuuta lattioiden luuttuamisesta. Molempia kuitenkin tarvitaan, eikä kenenkään väheksyminen tai kohteleminen vähä-älyisenä työautomaattina ainakaan auta mihinkään. Onkin siis kerrassaan mieltä ylentävää, kun firman Euroopan johtajakin tulee melkein joka aamu sanomaan henkilökohtaisesti kädestä päivää.

Itse työtkin ovat sujuneet kaiketi ihan hyvin. Hommat eivät ole varsinaisesti kovin monimutkaisia, mutta ainakin alussa haasteena saattaa olla tarpeellisen tiedon kalastelu milloin missäkin päin huitelevilta kollegoilta ja kaikenlaisen silpputyön järkevä organisointi. Perehdyttäjäni kertoi, että Saksan HR director oli tänään soitellut ja kysynyt, miten mun kanssa on mennyt. Kyllä oli hunajaa korville, kun perehdyttäjä kertoi vastanneensa, että häntä ei pelota yhtään jättää hommiaan näin hyviin käsiin. Seuraavaksi täytyy vaan itse uskoa, että osaa, kykenee ja pystyy!